perjantai 3. joulukuuta 2021

Visualistin ammattisanastoa

 A-alue

A-alue on konseptin tärkein myyntialue. Esimerkiksi vaatekaupassa siinä esitellään sesongin tärkeimmät trendit. A-alueella käytetään nukkeja, joiden päällä olevat tuotteet esitellään lattiatelineissä nuken välittömästä läheisyydestä, jolloin asiakkaan on helppo löytää yksittäinen tuote tai parhaassa tapauksessa koko tyyli. A-alueilla käytetään myös pöytiä joille viikataan tuotteita ja/tai asusteita. Trendikkäimmät tuotteet tai tuotteet, jotka ovat hyvänhintaisia, kyltitetään, eli tuotteelle laitetaan materiaali, jossa hinta tulee esille. Tällainen tuote on yleensä frontattu, eli laitettu yksinään roikkumaan esille tai viikattu esim. pöytään. A-alue on yleensä löydettävissä myymälän sisäänkäynniltä tai aivan konseptin etualalta.

Kuva: https://www.manichini.tv/fi/


Lay out

Lay out on myymälän pohjaratkaisu (pohjapiirros), johon on sijoitettu kulkureitit, kalusteet sekä myyntialueet.
Free flow lay out tarkoittaa sitä, että asiakkaan on mahdollista nähdä koko myymälä kerralla, seinille on tehty korkeammalle esillepanoja, mutta muut kalusteet on jätetty matalammalle, jolloin näkyvyys myymälään on hyvä. Kulkureittejä ei ole tarkkaan määritelty, vaan asiakas pystyy kiertämään myymälää joka paikasta ja suunnasta näin halutessaan
Grid lay out on pohjaratkaisu, jossa on selkeät käytävät ja tiiviit hyllyvälit, näin myymälässä on selkeät kulkureitit. Tätä käytetään esimerkiksi ruokakaupoissa ja marketeissa. Tämä on selkeämpi pohjaratkaisu.



Runda

Runda eli asiakaskierto on myymälän henkilökunnan (visualistit) tekemä myymälän fyysinen kierros, jossa tarkastellaan myymälää asiakkaan näkökulmasta. Siinä huomioidaan myymälän siisteys, parhaat sekä huonoimmat myyntipaikat (kuumat ja kylmät pisteet), reagoidaan paikkoihin mistä esim. tuotteet on myyty ja korvataan toisella, tarkistetaan mahdolliset materiaalit (seinäjulisteet, hinnat ja muut kyltit). Nämä kierrokset pitävät myymälän siistinä, ajankohtaisena ja houkuttelevana, joka lisää myyntiä ja asiakasviihtyvyyttä



Matchaus

Matchauksella tarkoitetaan jonkin osaston uudelleen laittoa. Vaatekaupassa tämä esimerkiksi tarkoittaa sitä että, A-alueen tuotteet vaihdetaan kokonaan uusiin trendin tai sesongin mukaan. Koko osasto käydään läpi. Uudet tuotteet laitetaan esille A-alueelle. Vanhemmat siirtyvät taka-alalle ja usein skannataan koko osasto, jolloin esimerkiksi vanhemmat tuotteet menevät aleen ja tekevät tilaa uusille.
Matchauksella pyritään uudistamaan ja freesaamaan myymälän ilmettä, sekä pysymään mukana vaihtuvissa trendeissä ja näin lisätään myyntiä.



Reagointi

Reagoinnilla tarkoitetaan myymälän siisteyden, selkeyden ja tuotteiden hyvän volyymin ylläpitoa.
Esimerkiksi, jos frontattua tuotetta on jäljellä enää kaksi kappaletta, siihen valitaan uusi vastaava tuote, jolloin saadaan myytyä lisää tuotteita. Tässä pitää osata käyttää visuaalista silmää, sekä visuaalista markkinontia. Uutta tuotetta valitessa on otettava huomioon sesonki, talvella ei frontata t-paitaa, eikä kesällä paksua neuletta. Materiaaleihin on samalla reagoitava, vastaako kyltti tai juliste tuotetta, sekä hintaa. Reagointia on myös yleinen myymälän sekä sovituskoppien siistinä pito. Tuotteet viedään omalle paikalleen siististi henkaroituna ja myyntikuntoisina.



Lattiateline

Lattiateline on myymälän kaluste, jossa esitellään tuotteita. Niihin on helppo laittaa valmiiksi mietittyjä asukokonaisuuksia esille, jolla helpotetaan asiakkaan ostamista. Lattiatelineillä luodaan myymälän pohjaa sekä muodostetaan kulkureittejä. Lattiatelineillä ja niiden suunnilla on myös helppo eritellä osastoja toisistaan.



Båge

On ruotsia ja tarkoittaa kaarta tai sankaa. Myymälässä se tarkoittaa lattiatelineeseen tai seinään kiinnitettävää rautaa. Båge on "vaaterekki" ja sille pystyy laittamaan useamman tuotteen riviin esille. Bågeille rakennetaan asukokonaisuudet.




Frontti

Frontti on lattiatelineeseen tai seinään kiinnitettävä rauta. Se on noin metrin mittainen ulospäin tuleva osio, jolle voi laittaa yhden tuotteen selkeästi ja näkyvästi esille. Trendikkäät tai hyvänhintaiset tuotteet ovat useinmiten frontattuina ja niihin usein liitetään kuvaava materiaali.



Hästi

Häst on ruotsia ja tarkoittaa hevosta. Myymäläsanastossa hästilla tarkoitetaan vaaterekkiä, jossa on pyörät alla. Hästiä käytetään myymälän apuvälineenä mm. tuotteiden siirroissa paikasta toiseen ja "laskualustana" esim. matchauksessa. Hästi on n. 2m pituudeltaan sen pienempi kaveri on n. 1m ja sitä kutsutaan poniksi.

 

Viikkauslauta

Viikkauslauta on tärkeä myymälän apuväline. Viikkauslaudalla viikatut vaatteet saa sotilaallisesti samankokoisiksi ja suoriksi pinoiksi. Tuote viikataan laudan ympärille tiukasti ja lopuksi lauta vedetään tuotteen sisältä pois, jolloin viikkaus on suora ja mahdollisimman tiivis. Viikatessa tuotteisiin laitetaan usein kokoteippi, josta tuotteen koko näkyy vaikka pinoa ei purkaisikaan. Näin asiakkaan on helppo löytää ja ottaa omaa kokoaan vastaava tuote siististi pinosta, mikä helpottaa henkilökunnan hommaa pitää pöydät siistinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kopiraittila

 Tekijänoikeudet Suoritin kopiraittila.fi  sivulla tekijänoikeuksia koskevan diplomin.  Homma ei ollutkaan niin helppo, mitä ajattelin sen o...